Teemaviikot

Kirjasta on moneksi. Ne luovat ja välittävät ilmöitä, teemoja, herättävät keskustelua ja kysymyksiä. Joskus ne muuttavat elämän, näkökulman, suhteen toiseen ihmiseen. Siksi vuoden 2017 aikana toteutetaan kuukausittain teemaviikko ajankohtaisesta aiheesta. Viikon aikana jaetaan ajankohtaista tietoa ja lukuvinkkejä sekä toteutetaan some-kampanjoita. Viikkojen myötä halutaan tuoda esille erityisesti tietokirjojen laajaa kirjoa ja kiinnostavia ilmiöitä.

Kevään 2017 teemat ovat:

tammikuu vko 4 Kirjalla kuntoon
helmikuu vko 8 Historian kirjoissa
maaliskuu vko 12 Yhteiskunta, politiikka, talous
huhtikuu vko 15 Harrasta kirjaa
toukokuu vko 21 Sankareita ja tulevaisuuden tekijöitä
kesäkuu vko 24 Dekkariviikko
heinäkuu koko heinäkuu Oman kylän kirja

elokuu vko 35: Tiedettä ja taidetta
syyskuu vko 39: Elämä kirjassa
koko lokakuu: Missä kirjoja, siellä ihmiset
marraskuu vko 47: Suomalainen identiteetti
koko joulukuu: Tiedon lahja

Missä kirjoja, siellä ihmiset

Lokakuu on kirjamessujen kulta-aikaa. Suomen suurimmat kirjallisuustapahtumat Turussa ja Helsingissä keräävät kirjanystäviä kuuntelemaan, keskustelemaan ja aistimaan tunnelmia, joita kirjallisuus synnyttää. Kirja-Suomi 2017 -hankkeessa koko lokakuu omistetaan teemalle ”Missä kirjoja, siellä ihmiset”. Teemalla halutaan muistuttaa, että kirjallisuus tuo ihmisiä yhteen ja että kirjoissa on aina kyse ihmisistä.

Hankkeen sivuille on jälleen koottu teemaan sopivia lukusuosituksia uudehkoista tietokirjoista. Ota vinkit talteen! #kirjasuomi #missäkirjojasielläihmiset

Missä kirjoja, siellä ihmiset -A4 (pdf) >

Missä kirjoja, siellä ihmiset -banneri (jpg) >

Missä kirjoja, siellä ihmiset -juliste (ppt) >

Kai Häggman: Kivelle perustettu – Suomen Kirjailijaliitto 1897–2017 (Otava)

Kivelle perustettu tarjoaa uusia näkymiä suomalaiseen kulttuurihistoriaan. Kun Suomen Kirjailijaliitto 1897 perustettiin, pyrkimyksenä oli taata, ettei tulevien kirjailijapolvien tarvitsisi kokea Aleksis Kiven viluista ja nälkäistä kohtaloa.

Kirjailijaliiton historiassa seurataan kirjailijoiden arkea, ongelmia ja onnenhetkiä vuosikymmenestä toiseen. Pitkäjänteisellä työllä on parannettu ammattikirjailijoiden asemaa, mutta liitto on aina ollut myös kulttuurikeskustelujen ja ideologisten kamppailujen ytimessä.

Kaisa Laaksonen: Suuri lukuseikkailu (Avain)

Millaista on lasten tavallinen elämä kirjoissa? Mitä lastenkirjoissa syödään? Millä Suomen paikkakunnilla kirjoissa seikkaillaan?

Suuri lukuseikkailu johdattaa lapset kirjallisuuden ihmeelliseen maailmaan ja innostaa lapsia lukemaan sekä löytämään uutta lukemista.. Se on ensimmäinen kotimainen tietokirja, joka esittelee laajasti lastenkirjallisuutta noin 6–12-vuotiaille lapsille. Kirja auttaa myös lasten vanhempia ja lasten kanssa työskenteleviä löytämään lapsille luettavaa.

Hannu Reime: Ihmiskielen ihmeitä – Näkymiä kieleen, kieliin ja kulttuuriin (Into)

Kuinka on mahdollista, että vastasyntynyt ihmislapsi kehittää ensimmäisten elinvuosiensa aikana mieleensä järjestelmän, joka on rakenteeltaan paljon monimutkaisempi kuin vaikkapa koulumatematiikka?

Kieltä koskeviin peruskysymyksiin ei vielä tiedä vastausta kukaan. Miksei ole olemassa vain yhtä kieltä? Mistä ja milloin lajimme, Homo sapiens, on saanut kielikyvyn? Onko kyseessä ollut hidas luonnonvalinnan johdattama prosessi vai yksi nopea geneettinen mutaatio? Näitä kysymyksiä ja ennen kaikkea ihmiskielen rakennetta sekä kielten ja kielikuntien välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä pohtii Hannu Reime teoksessaan Ihmiskielen ihmeitä.

Antti Gronow & Tuukka Kaidesoja (toim.): Ihmismielen sosiaalisuus (Gaudeamus)

Ihmiset ajattelevat tekevänsä valintoja omien uskomustensa, halujensa ja tunteidensa pohjalta. Yksilökeskeinen käsitys ihmismielestä on hallinnut myös valtaosaa ihmisen kognitiota tutkivista tieteistä viime vuosisadan loppupuolelle saakka. Ihmismieli on kuitenkin sosiaalinen, ja omat sosiaaliset ympäristömme vaikuttavat mieleemme ja toimintaamme monin tavoin.

Helen Moster, Leena Filpus, Susa Junnola, Riitta Saarinen, Pauliina Susi, Liisa Takala, Tiina Torppa: Kaupunkisaunoja (Gummerus)

”Tapasimme satoja saunan ystäviä ja kuuntelimme kiukaalta kantautuvia ääniä. Löylyt sihahtelivat milloin pehmeinä, leppeinä, mehevinä ja muhevina, milloin kipakoina ja äkäisinä. Juttelimme muiden saunavieraiden kanssa saunamuistoista ja löylynheittotavoista, kirjallisuudesta ja siitä, onko maapallon ulkopuolista elämää olemassa. Kävimme kupattavana, istuimme paljussa ja savusaunassa, pistäydyimme avannossa, vilvoittelimme rantakallioilla.”

Kaupunkisaunoja kokoaa urbaanin saunomiskulttuurin yksiin kansiin ainutkertaisella tavalla. Se tarjoaa kattavan katsauksen perinteiseen yleiseen saunomiseen sekä aivan uusiin, ajankohtaisiin ilmiöihin. Kirjan kuvien myötä jokainen pääsee sekä kurkistamaan yleisiin saunoihin että yllättäviin suomalaisiin ympäristöihin.

Jouni K. Kemppainen & Pekka Elomaa: We're Coming to Let's Go – Pertti Kurikan Nimipäivät (Teos)

We’re Coming to Let’s Go on Pertti Kurikan Nimipäivien tarina. Se on ainutlaatuinen kertomus siitä, kuinka neljän kehitysvammaisen miehen vuonna 2009 perustamasta vähäisestä punkbändistä kasvoi ilmiö, joka valloitti Suomen ja puoli maailmaa – ja päätyi Euroviisuihin saakka.

Jouni K. Kemppaisen kirjoittamassa kirjassa ääntä käyttävät PKN:n jäsenet. He kertovat omin sanoin kiertue-elämän kiemuroista, menestyksen merkillisyydestä ja luopumisen ankeudesta. Valokuvaaja Pekka Elomaa on dokumentoinut PKN:n historian ensitreeneistä loppusointuun saakka. Teoksen kuvat muodostavat aidon, lämpimän ja rosoisen kertomuksen bändistä niin lavalla kuin sen takanakin.

Asta Leppä: Voittajien varjot (Kirjapaja)

Suomi juhlii satavuotista taivaltaan tasavaltana ja menestystään hyvinvointivaltiona. Yhteiskunnan notkelmissa elää kuitenkin kasvava joukko ihmisiä, jotka eivät voi niin hyvin. Kaikki köyhät eivät asukaan enää Afrikassa. Koulutukseen uskonut aikuinenkin voi päätyä ulkokehälle. Menestyksen pelimerkit jaetaan yhä useammin jo lapsuudessa.

Asta Lepän teos on matka suomalaisen yhteiskunnan ihanteisiin ja kipukohtiin.

Jenni Räinä & Vesa Ranta: Reunalla – Värikkäitä tarinoita nyky-Suomen syrjäkyliltä (Like)

Suomen maaseutu tyhjenee. Samaan aikaan pienten kylien ja kuntien palvelut siirtyvät yhä kauemmas tai heikkenevät entisestään. Toimittaja Jenni Räinä ja kuvaaja Vesa Ranta ovat dokumentoineet yli kahden vuoden ajan tätä muutosta ja sivukylien asukkaiden elämää.

Reunalla-kirjassa kerrotaan toistakymmentä ainutlaatuista tarinaa syrjäkylien asukeista.

Kari Enqvist & Janne Saarikivi: Ainoa mikä jää (WSOY)

Kun uskonnoton kosmologi ja uskonnollinen kielitieteilijä alkavat keskustella elämän tärkeistä asioista, totutut käsitykset keikahtavat päälaelleen. Muodostuuko todellisuus hiukkasista vai sanoista? Ovatko gravitaatioaallot tärkeämpiä kuin värit? Oliko elämä keskiajalla parempaa?

Enqvistiä ja Saarikiveä yhdistää usko tieteellisen tutkimuksen merkitykseen, mutta heitä erottaa käsitys tiedon luonteesta, uskonnosta ja edistyksestä. He pyrkivät olemaan avoimia kaikelle inhimilliselle – sille mikä on järkevää ja liikuttavaa. Enqvist ja Saarikivi kirjoittavat henkilökohtaisesti ja räväkästi – toisiaan haastaen ja ymmärtämään pyrkien.

Esko Valtaoja: Kohti ikuisuutta (Ursa)

”Emme edelleenkään tiedä, minne me tai maailmankaikkeus matkaamme, mutta ei ole mitään syytä olla taittamatta taivalta iloisin mielin. Vaikka määränpää onkin vielä hämärän peitossa, tähänastinen matka lupaa hyvää myös tulevan kannalta.”

Kolmetuhatta vuotta menneisyyteen mahtuu vielä ajatuksiimme, mutta entäpä kolmetuhatta vuotta tulevaisuuteen? Onko ihmiskunnalla tulevaisuutta? Monen mielestä se on jo allekirjoittanut oman kuolemantuomionsa. Vai elämmekö sittenkin kaikkein parhaita aikoja?

Elämä kirjassa

Syyskuun teemaviikolla muistellaan elettyjä vuosia ja luetaan toisten elämistä. Kirjoissa elämä näyttäytyy tuttuina henkilöinä, taiteen ja viihteen synnyttäminä yhteisinä kokemuksina ja arjen ohikiitävinä hetkinä, joita kirjallisuus tallentaa jälkipolvia varten. Elämässä on aina myös kyse kuolemasta ja siitä, millaisia merkkejä ja merkityksiä siitä jälkeen jää.

Syyskuun teemaviikolle on koottu 12 lukuvinkkiä, jotka käsittelevät elämää kirjassa. Ota vinkit talteen ja jaa oma suosituksesi somessa muidenkin iloksi! #kirjasuomi #elämäkirjassa

Elämä kirjassa -A4 (pdf) >

Elämä kirjassa -banneri (jpg) >

Elämä kirjassa -juliste (ppt) >

Maarit Leskelä-Kärki: Toisten elämät – Kirjoituksia elämäkerroista (Avain)

Elämäkerta on keino muistaa ihmisen inhimillistä olemisen tapaa. Samalla sen kirjoittamisessa on kyse myös vallasta. Kenellä on oikeus kirjoittaa toisen elämästä ja keiden elämästä ylipäätään kirjoitetaan? Keitä me muistamme ja ketkä jäävät unohduksiin?

Toisten elämät -teoksessa tarkastellaan elämäkertakirjoittamisen historiaa, traditioita ja merkityksiä kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta ja keskitytään naisten elämäkertakirjoittamisen historiaan.

Maarit Leskelä-Kärki on naisten kirjoittamisen kulttuurihistoriaan ja elämäkertatutkimukseen perehtynyt kulttuurihistorian dosentti.

Jaana Tornioja-Latola: Yhä katselen pilviä – Elvi Sinervon elämä (Into)

Elvi Sinervo oli kiihkeä vasemmistolainen ja se näkyi hänen elämänsä kaikilla osa-alueilla. Aate yhdisti Elviä ja hänen aviomiestään, tunnettua kommunistia Mauri Ryömää, ja oli Elville myös tärkein kirjallisen työn innoittaja. Aatteen palo vei hänet jatkosodan aikana vankilaan valtiopetoksen valmistelusta, ja vankilassa sai alkunsa hänen tunnetuin runokokoelmansa Pilvet.

Jaana Torninoja-Latolan kirjoittama elämäkerta on kattava kuvaus Elvi Sinervon elämästä. Teoksen lähdemateriaalina on käytetty muun muassa Sinervon henkilökohtaista kirjeenvaihtoa ja sisarten päiväkirjoja.

Liisa Seppänen: Aika velikulta – Hannes Hynösen pitkä taival (Otava)

Mikkeliläinen Hannes Hynönen (1913–2015) kohosi yhdessä illassa mediailmiöksi. Linnan juhlissa kansan sydämet valloittanut 101-vuotias ihastutti inhimillisyydellään, iloisuudellaan ja tanssitaidoillaan.

Hanneksen tie ei ollut mutkaton, vaan hän kohtasi elämässään köyhyyttä, kuolemaa, kaksi sotaa ja sairauksia. Pärjääminen vaati sitkeää työtä ja valoisaa elämänasennetta, joka tiivistyy Hanneksen omiin sanoihin: ”Ei ilo tule itsestään, sitä pitää hieman kehrätä.”

Aika velikulta kertoo Hanneksen tarinan Nikolai II:sta Niinistöön asti, kruununtorpasta Presidentinlinnaan. Se polveilee metsissä, pelloilla, sotatantereilla, riiuureissuilla, raviradoilla ja kaukomailla.

Timo Kalevi Forss: Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo (Into)

Leevi and the Leavings -yhtyeen nokkamies Gösta Sundqvistin (1957−2003) elämäkerta pureutuu julkisuutta ja keikkailua karttaneeseen moniulotteiseen persoonaan. Kirja koostuu Sundqvistin kanssa työskennelleiden sekä ystävien haastatteluista, arkistomateriaalista sekä Sundqvistin laajan tuotannon esittelystä ja analysoinnista.

Sundqvist oli värikäs persoona ja Suomi-rockin suurmies. Monista hänen tekemistään lauluista kuten ”Teuvo, maanteiden kuningas”, ”Pohjois-Karjala” ja ”Mitä kuuluu Marja-Leena?” on tullut klassikkoja, joissa suomalainen arkitodellisuus jäsentyy omaperäiseksi lempeän humoristiseksi kokonaisuudeksi. Sundqvistin teksteissä oli myös syvempi pohjavire, jossa nousivat esiin yhteiskunnalliset teemat kuten heikomman puolella oleminen, ympäristönsuojelu ja ihmisoikeudet.

Hanna-Riitta Schreck: Minä maalaan kuin jumala – Ellen Thesleffin elämä ja taide (Teos)

Taidehistorioitsija Hanna-Reetta Schreck kertoo teoksessa Minä maalaan kuin jumala kuvataiteilija Ellen Thesleffin (1869–1954) tarinan. Thesleffiä pidetään yhtenä maamme ensimmäisistä ekspressionisteista ja yhtenä merkittävimmistä pohjoismaalaisista maalareista. Tämän lisäksi hän oli monin tavoin edelläkävijä aikana, jolloin naistaiteilijoiden oli paljon vaikeampaa saada tunnustusta osana taidemaailmaa kuin nykyään, olivatpa heidän teoksensa kuinka korkeatasoisia hyvänsä.

Kirjasta välittyvät innokkaan Euroopan-matkaajan avarat tunnelmat vuosista maailmalla, muotoaan etsivän nykyajan kiihkeässä sykkeessä. Thesleff oli kosmopoliitti, joka oli kuin kotonaan niin Suomessa, Pariisissa kuin Firenzessäkin. Tärkeässä osassa ovat myös yksityisen elämän tunnot – ilot, murheet ja kaipaus vilkkaankin sosiaalisen elämän sekä ajalle varsin epätyypillisen lapsuudenperheen ympäröimänä.

Tuomas Marjamäki: Spede, nimittäin (Docendo)

Suomi ei ole unohtanut Spede Pasasta (1930–2001), joka nauratti kansaa puolen vuosisadan ajan. Uusi elämäkerta piirtää maan tunnetuimmasta tv- ja elokuvakoomikosta, liikemiehestä ja keksijästä kuvan, joka on tarkempi kuin koskaan.

Spede, nimittäin kattaa viihdemiehen koko julkisen ja yksityisen elämän ensiaskeleista viimeiseen golflyöntiin. Apuna on ainutlaatuinen lähdemateriaali, Speden isän säilyttämät kouluainevihot, pakinat, näytelmäkäsikirjoitukset ja kirjeet, jotka osoittavat, kuinka jo nuorella Spedellä oli selvät suunnitelmat raivata tiensä komiikan huipulle.

Kymmenet läheiset perheenjäsenistä parhaisiin ystäviin, puolisot Pirjo Pasanen ja Riitta Väisänen sekä monet tärkeät työkaverit Simo Salmisesta Vesa-Matti Loiriin kertovat Speden omaperäisestä persoonasta, varjellusta perhe-elämästä, riidoista ja sovinnoista, huolenpidosta ja välittämisestä, paheista ja ruokailutavoista sekä rahan tekemisestä ja sen käyttämisestä.

Jari Aarnio & Vepe Hänninen: Myrkky (WSOY)

Myrkyssä Jari Aarnio kertoo omin sanoin huumepoliisien kovasta työstä, toimintatavoista ja niihin liittyvistä vaaroista. Myrkky on myös kertomus Aarnion pitkälle vankilatuomiolle vieneistä tapahtumista, joiden taustalla on huomattavan paljon kulissien takaisia järjestelyjä.

Kirjassa kerrottu perustuu oikeuden pöytäkirjoihin, autenttisiin haastatteluihin ja median julkaisemaan materiaaliin.

Stig-Björn Nyberg: Bokhuset – Människor, möten och minnen (Schildts & Söderstöms)

När Akademiska Bokhandeln år 1993 fyllde 100 år var den känd som en av Europas största och bäst skötta bokhandlar. Här kunde man köpa böcker på över tjugo språk. Varuhuset Stockmann hade köpt Akademen 1930 men som brand var bokhandeln kändare än varuhuset både i Finland och utomlands. Koncernledningen förstod dock inte att uppskatta framgången utan integrerade Akademen i varuhuset år 1998. Ett mindre lyckat beslut enligt branschens grand old man.

Akademens tidigare chef Nalle Nyberg berättar livfullt och med många anekdoter om sin tid på Akademen men också om åren som förlagschef på Schildts förlag. Under hans tid var Träffpunkt Akademen en verklig träffpunkt för Helsingforsarna och många inhemska och internationellt kända författare har uppträtt i Alvar Aaltos vackra boksal.

Också på finska:
Stig-Björn Nyberg: Kirjatalossa – Muistoja kirja-alalta ja vähän muualtakin (Otava)

Perttu Immonen: Suomen rahvaan historia – Kolmen suvun elämää keskiajalta 1800-luvulle (Atena)

Suomen rahvaan historia tarkentaa katseensa tavalliseen kansaan seuraamalla kolmen suvun vaiheita 1400-luvulta Suomen sotaan eli 1800-luvun alkuun saakka. Yksi suvuista eli Länsi-Suomessa jokivarsikulttuurin piirissä, toinen Itä-Suomessa Saimaan järviseudulla ja kolmas Pohjanlahden rannalla Kokkolassa.

Nämä kolme sukua näyttävät menneen ajan rahvaan koko kirjavuudessaan. Kansa koki kouriintuntuvasti maan monet murrokset, kuten nuijasodan, kirkon ankaran puhdasoppisuuden, 1700-luvun isonvihan ja sen jälkeisen vaurastumisen sekä näki valtakunnan vaihtuvia hallitsijoita. Suvut viljelivät maata, nauttivat ikkunoiden ja paloviinan kaltaisista uutuuksista ja omaksuivat aatelisilta muotivaatteita ja tansseja. He pohtivat enimmäkseen maanläheisiä kysymyksiä, kuten sitä, kenen kanssa he avioituisivat, miten selviäisivät esivallan veroista ja sotaväenotoista ja mihin käyttäisivät nousukauden tuottaman ylijäämän.

Antti Malinen & Tuomo Tamminen: Jälleenrakentajien lapset (Gaudeamus)

Sotienjälkeisestä ajasta puhutaan yhteen hiileen puhaltamisen kautena, jolloin Suomi oli parhaimmillaan ja aidoimmillaan. Lapset ponnistelivat nuoruuteen ja aikuisuuteen hyvin erilaisista oloista. Toisten lapsuus oli onnellinen, kun taas toisille kasautui kohtuuttomasti koettelemuksia, puutetta ja pelkoa.

Jälleenrakentajien lapset palaa laajojen alkuperäislähteiden, muisteluaineistojen ja ennen julkaisemattomien valokuvien myötä eri puolille 1940- ja 1950-luvun Suomea. Teos osoittaa, kuinka lapsuus kulkee mukana läpi elämän ja kuinka vahvan jäljen sota jättää sen kokeneisiin.

Moni muistaa lapsuudestaan päällimmäisenä vaikeista asioista vaikenemisen. Kertomuksista piirtyykin tärkeimpänä halu ymmärtää omien vanhempien kokemuksia.

Päivi Storgård: Olet valaissut minun tietäni – Presidenttien puolisot (S&S)

Vahvat, määrätietoiset ja humaanit presidenttien puolisot ovat saaneet kokea avioliitossaan itsenäisen Suomen vaiheet maan synnystä tämän päivän yhä monimutkaisemmaksi muuttuvaan maailmaan. Jokainen heistä on jättänyt oman peukalonjälkensä historiaan. Joku on katsonut kuolemaa silmästä silmään puolisonsa rinnalla, moni tehnyt uraa uurtavaa työtä lastensuojelun, naisten, mielenterveyden ja kulttuurin hyväksi.

Olet valaissut minun tietäni kertoo näiden naisten ja yhden miehen elämästä. Tunteista, tapahtumista ja teoista, jota poliittinen historiankirjoitus ei juuri valaise, mutta joilla on ollut ja on edelleen suuri merkitys koko kansakunnalle.

Elina Järvi & Olga Poppius: Elämäni ennen kuolemaa (Like)

Elämäni ennen kuolemaa sisältää 15 tarinaa elämän rajallisuudesta. Kirja vastaa kysymyksiin, millaisena muun muassa tsunamista, onnettomuuksista, syövästä ja päihdekierteestä selvinneet ihmiset näkevät elämänsä tänä päivänä. Miten kuoleman kohtaaminen on heitä kaikkia muuttanut?

Julkisuudesta entuudestaan tuntemattomien henkilöiden rinnalla tarinansa kertovat muusikot Jussi Kinnunen, Ville Laihiala ja Antony Parviainen sekä entinen base-hyppääjä Iiro Seppänen, vammaislumilautakrossin kaksinkertainen maailmanmestari Matti Suur-Hamari, radiotoimittaja Jyrki ”Njassa” Jantunen ja Mikkelin panttivankidraamassa vuonna 1986 loukkaantunut poliisi Jussi Makkula. 

Tiedettä ja taidetta

Kesäajan viimeisen kuukauden aikana palataan vähitellen arkeen: töihin ja koulutielle, kenties myös uusien opintojen, tutkimusten ja harrastusten pariin.

Elokuun viimeisellä viikolla nostetaan esille Kirja-Suomi 2017 -hankkeen kahdeksatta teemaa: tiedettä ja taidetta. Samaan aikaan vietetään Suomen tietokirjailijoiden organisoimaa Tietokirjaviikkoa, jonka puitteissa keskustellaan ajankohtaisista aiheista muun muassa TIETOKIRJA.FI-festivaaleilla. Viikko huipentuu 3.9. vietettävään Lue tietokirjaa! -päivään.

Ohessa on lukuvinkkejä elokuun teemaviikon hengessä. Mitä tieteestä tai taiteesta kertovaa kirjaa sinä suosittelisit muille? Jaa vinkkisi somessa!

Tiedettä ja taidetta -A4 (pdf) >

Tiedettä ja taidetta -banneri (jpg) >

Tiedettä ja taidetta -juliste (ppt) >

Minna Maijala: Kultakauden maanalainen vastarinta (Otava)

Kultakauden maanalainen vastarinta kuvaa kultakauden taiteilijoiden ja kirjailijoiden teosten kautta suomalaisen isänmaallisuuden syntyä. Se piirtää esiin maanalaisen vastarinnan keskeisten toimijoiden verkoston ja kuvaa läheltä, kuinka yhteinen taistelu sananvapauden puolesta kasvoi jaetuksi intohimoksi, jonka vallassa syntyi suuria tekoja ja teoksia.

Teos on kertomus ajalta, jolloin isänmaallisuudella tarkoitettiin positiivista oman kulttuurin ja kielen arvostusta, ei nationalistista sulkeutuneisuutta ja muiden kulttuurien pelkoa.

Riitta Konttinen: Täältä tullaan! (Siltala)

Monet 1900-luvun alkupuolen naistaiteilijat –kuten Helene Schjerfbeck, Ellen Thesleff, Ester Helenius, Sigrid Schauman ja Greta Hällfors-Sipilä – toimivat taidemaailman rajoilla saamatta suurempaa huomiota osakseen. Näiden taidehistorian ”outsidereiden” joukosta löytyy monia kiinnostavia ja omalaatuisia tekijöitä.

Riitta Konttisen teoksessa tarkastellaan olosuhteita, joissa nämä naistaiteilijat toimivat: heidän suhdettaan opettajiin, opiskelutovereihin, ateljeetyöskentelyyn, taidekritiikkiin, suurten toiveiden Pariisiin, uusiin taideaatteisiin, sotaan ja jälleenrakennukseen, urbaaniin elämäntapaan, pakopaikkoihin kuten uskontoon, avioliittoon, perheen ja naisen asemaan.

Jouni Ranta, Marko Erola: Vilpitön mieli – Miten myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta (Tammi)

Entinen taidekauppias Jouni Ranta on myynyt satoja väärennöksiä yksityishenkilöille, toisille kauppialle ja huutokaupoille. Gallen-Kallela, Halonen, Järnefelt… Poimi nimi taidekirjasta, ja Ranta on myynyt väärennöksen hänen työstään.

Tunnustuksellisissa muistelmissaan Ranta paljastaa, millainen väärentäjän paratiisi Suomi on ollut. Taidemuseoiden ja huutokauppojen lepsu suhtautuminen väärennöksiin loi tilaisuuden, joka teki paljon varkaita. Muistelmien toinen henkilö on Taiteilija – suomalainen taidemaalari, jonka työt ovat niin hyviä, että niillä on kerta toisensa jälkeen tehty kymmeniä miljoonia euroja ja huijattu parhaitakin asiantuntijoita.

Ville Hänninen: Kirjan kasvot (SKS)

Kirjan henki tiivistyy kanteen. Vanhat kannet herättävät muistoja ja ajatuksia jostain jo miltei unohtuneesta. Monia teoksia ei tahtoisi ajatellakaan muussa muodossa kuin siinä itselle rakkaimmassa.

Kirjan kasvot nostaa esiin yhden teoksen kultakin Suomen valtiollisen itsenäisyyden vuodelta. Ajan henki näkyy kansissa – valitut kannet kuvaavat aikaa ja sen virtauksia, aikansa kansityylejä ja -taiteilijoita. Teos kertoo unohdettuja tarinoita jopa ikonisten, kaikkien tuntemien kirjankansien synnystä. Se tuo esiin myös ihmisiä kansien takana – suomalaisen kirjataiteen mestareita.

Eetu Kauppinen: Miten lauluni syntyvät? (SKS)

Suomen kokoisessa maassa laulunteolla toimeen tuleminen on vaikeaa. Ehkä juuri siksi tai siitä huolimatta lauluntekoon ajavat muut kuin taloudelliset motiivit. Laulujen pääoma on luonteeltaan enemmän henkistä kuin aineellista.

Miten lauluni syntyvät? -teoksessa yhdeksän tunnettua suomalaista lauluntekijää kertoo urastaan ja taiteestaan. Tunnustettujen tekijöiden –Asan, Chisun, Jouni Hynysen, Samae Koskisen, Jarkko Martikaisen, Iisan, Olavi Uusivirran, Maija Vilkkumaan ja A. W. Yrjänän – teksteissä painottuvat punnitut näkemykset laulunteon syistä ja metodeista.

Kirjoitukset avaavat huikeita näkymiä kiitettyjen taiteilijoiden sielunmaisemaan ja yhdistävät heidät osaksi suomalaisten lauluntekijöiden suurta jatkumoa.

Jake Nyman: Kielletyt levyt – Sata vuotta musiikin sensuuria (Gummerus)

Sensuuri on iskenyt populaarimusiikkiin sen satavuotisen historian aikana joka puolella maailmaa. Se ei ole ainoastaan totalitarististen järjestelmien vaan myös länsimaisten demokratioiden todellisuutta. Kielletyt levyt kuljettaa lukijansa maailman ympäri toinen toistaan erikoisempiin kieltotapauksiin 20-luvun Yhdysvalloista natsi-Saksaan ja Euroopan rautaesiripun taakse. Eikä sensuurin aika missään nimessä ole ohi.

Suomea koskeva luku kuvaa, kuinka meillä sensuurin vaikuttimena oli paitsi yleinen moralismi myös ulkopolitiikka. Kiinnostavat arkistolöydötä todistavat surkuhupaisasta mekanismista, jolla musiikkia kiellettiin itsevaltaisin päätöksin.

Satu Lidman, Anu Koskivirta ja Jari Eilola (toim.): Historiantutkimuksen etiikka (Gaudeamus)

Voiko menneisyyden ihmisistä kirjoittaa mitä tahansa, kunhan kuvaus on tosi? Historiaa on vääristelty ja käytetty propagandan välineenä, mutta myös totuuteen vilpittömästi pyrkivä historiantutkimus voi olla moraalisesti kyseenalaista. Esimerkiksi henkirikoksia tai intiimisuhteita tutkittaessa on otettava huomioon kuolleiden ihmisarvo ja yksityisyyden suoja.

Historiantutkimuksen etiikka on ensimmäinen suomenkielinen käsikirja historiantutkimuksen moraalisista ulottuvuuksista. Se antaa välineitä pohtia ja ratkaista olennaisia tutkimuseettisiä kysymyksiä, joita kohtaavat niin ammattihistorioitsijat kuin sukututkijatkin.

Anto Leikola: Sammakoiden nahkea todellisuus (Into)

Anto Leikolan Sammakoiden nahkea todellisuus – Esseitä tieteesta, luonnosta ja kulttuurista on kokoelma kirjoituksia biologisista ilmiöistä ja niiden herättämistä mietteistä. Ne käsittelevät ihmistä ja sen evoluutiota mutta myös biologisen tieteen synnyttämiä filosofisia ongelmia ja ihmisen suhdetta muihin eläimiin.

Ville Eloranta & Jaakko Leino: Sanaiset kansiot (Gaudeamus)

Suomen kieli ja sen historia ovat täynnä yllättäviä ja outojakin yksityiskohtia. Niitä vasten myös tutut käsitykset kielestä saavat uudenlaisia sävyjä.

Sanaiset kansiot jäljittää suomen kielen salaisia piirteitä ja tuo ne päivänvaloon. Kielen ympärille on rakentunut sankaritarinoita ja romanttisia käsityksiä, ja moni suomalainen suhtautuukin siihen hyvin intohimoisesti. Tämä kirja on kaikille heille, kielestä ja sen kummallisuuksista kiinnostuneille.

Pekka Matilainen: Muutoksen tekijät – Renessanssin synty ja perintö (Atena)

Euroopan historiassa on kausia, jolloin henkinen ilmapiiri on keväinen ja ilmava kuin Botticellin maalaus: optimismi vallitsee, uudet ideat sinkoilevat ja toimeliaisuus on huipussaan. Tämä on tuttu kuva renessanssista.

Kirjassaan Muutoksen tekijät Pekka Matilainen tutkii, mikä 1400-luvun Italian kulttuurielämässä antoi sysäyksen uudelle ajattelutavalle ja onko renessanssin käsite oikeutettu. Teos matkustaa läpi eurooppalaisen kulttuurin historian antiikista tähän hetkeen ja pohtii, onko sivilisaation kehitys tasaista jatkumoa vai äkillisiä hypähdyksiä. Vetävästi kirjoitettu teos muistuttaa, että dialogi menneisyyden kanssa on avain tulevaisuuteen.

Oman kylän kirjat

Heinäkuun teema nostaa lomalaisten iloksi esille nostalgisia muistoja synnyinseutujen maisemista. Oman kylän kirjoissa painottuvat paikalliset historia- ja muistelmateokset, ja erilaisia lukuvinkkejä jaetaan koko kuukauden ajan.

Missä kirjassa kerrotaan elävästi kotiseudustasi? Mikä teos herättää kaipuun synnyinmaisemiisi? Löytäisitkö mielekästä lukemista Vuoden kotiseututeosta tavoittelevien ehdokaskirjojen joukosta? Turun kirjamessuilla julkistettavan palkinnon jakaa Suomen Kotiseutuliitto, ja tämän vuoden voittajan valitsee historioitsija, kirjailija Teemu Keskisarja.

Heinäkuun tietokirjalistaus auttaa nostalgiamatkan alkuun, vaan vielä on paljon Suomea koluamatta. Jaa oma lukuvinkkisi somessa muidenkin iloksi! #kirjasuomi #omankylänkirjat

Oman kylän kirjat -A4 (pdf) >

Oman kylän kirjat -banneri (jpg) >

Oman kylän kirjat -juliste (ppt) >

Sirkka-Liisa Ranta (toim.): Sydän Karjalassa – Arjen ja perheen historiaa (Tammi)

FT, tietokirjailija Sirkka-Liisa Rannan toimittama Sydän Karjalassa käsittelee karjalaisuutta kulttuurihistorian näkökulmasta ennen talvi- ja jatkosotaa sekä siirtoväkiaikaa. Siirtokarjalaisten myötä viitteitä karjalaisesta kulttuurista levisi ympäri Suomen.

Sydän Karjalassa kuvaa tavallisten ihmisten elämää Karjalassa vuodesta 1860 evakkotaipaleen alkuun ja siirtoväkiaikaan. Teos nostaa esiin karjalaiset perhetavat ja -perinteet eri aikoina.

Mikko-Olavi Seppälä: Suruton kaupunki – 1920-luvun iloinen Helsinki (WSOY)

Kieltolain ajan Helsinki pulppusi jazzia ja juovuttavia unelmia. Öisiä katuja valaisivat reklaamivalot, tieteen keksinnöt ja moderni taide järkyttivät maailmankuvaa ja kokaiini vei toiseen todellisuuteen.

Mikko-Olavi Heikkisen näyttävästi kuvitettu Suruton kaupunki kertoo, miten helsinkiläiset elivät kiihkeän ja ristiriitaisen, suruttoman 1920-luvun. Teos myös kertoo elävästi, kuinka kaiken ilottelun lomassa moderni maailma saapui Helsinkiin.

Harri Tapper, Terjo Kiljunen: Ampiaisen pesä (Atena)

Kirjailija Harri Tapperin tytär löysi noin viisi vuotta sitten suvun kesäpaikan vintiltä Saarijärven Juholasta parikymmentä filmirullaa. Kun negatiiveista kehitettiin kuvat, pääsi suku kurkistamaan Tapperin perheen elämään 1950-luvulla.

Valokuvateos Ampiaisen pesä on Harri Tapperin ja hänen vävynsä Terjo Kiljusen yhteishanke, jonka he ehtivät aloittaa ennen arvostetun kirjailijan kuolemaa vuonna 2012. Kirjassa puhuvat vahvimmin veljesten ottamat valokuvat, mutta myös kuvien innoittamat Harri Tapperin lauseet.

Ilari Aalto, Elina Helkala: Matka muinaiseen Suomeen – 11 000 vuotta ihmisen jälkiä (Atena)

Unohda Ateenan Akropolis ja Egyptin pyramidit
– muinaismuistoja löytyy Suomestakin! Maamme alueella on asunut ihmisiä lähes 11 000 vuotta, viimeisen jääkauden päättymisestä asti. Vuosituhansien varrella he ovat jättäneet jälkeensä hautoja, muinaislinnoja ja aarrekätköjä.

Matka muinaiseen Suomeen johdattaa jännittävien muinaisjäännösten myötä entisajan elämään varhaisimmalta kivikaudelta aina maailmansotien aikaan. Menneisyyden löytöretkellä tunnelmoidaan uhrilähteillä ja ikiaikaisilla kalmistoilla, tutkitaan kuppikivien arvoitusta ja sukelletaan Itämeren pohjan laivanhylyille.

Jussi Jäppinen: Kadonnutta kaupunkia etsimässä – Tarinoita Jyväskylän puretuista taloista (Atena)

Jyväskylää luonnehdittiin 1900-luvun alussa harmoniseksi puutalokaupungiksi, mutta sotien jälkeisinä vuosikymmeninä nopeasti kasvavan kaupungin historialliset rakennukset saivat väistyä kerrostalojen tieltä. Usean sadan rakennuksen vanhasta puutalokaupungista muistuttaa enää kymmenkunta taloa. Miltä kaupunki näytti ennen purkamisaaltoa?

Palkittu tietokirjailija ja rakennetun kaupunkiympäristön tutkija, FT Jussi Jäppinen paneutuu rakennusten esittelyn yhteydessä myös niiden asukkaiden tarinoihin. Kadonnutta kaupunkia etsimässä -teoksessa purettujen rakennusten tarinat kertovat kiehtovalla tavalla myös kaupungin historiasta.

Jouni Laaksonen: Retkeilijän kansallispuistot (Otava)

Retkeilijän kansallispuistot (Otava) on luontoharrastajan toivekirja, joka esittelee kaikki Suomen 40 kansallispuistoa. Myös männikkökankaiden ja harjujen, äärettömän kirkkaiden vesien, vaikuttavien kalliomaalausten ja huikean rotkojärven sisältävä upouusi Hossan kansallispuisto käsitellään kattavasti.

Retkeilytoimittaja ja -kirjailija Jouni Laaksonen esittelee kansallispuistot tavallisen luonnossa liikkujan näkökulmasta nähtävyyksineen, retkeilyreitteineen, taukopaikkoineen ja muine palveluineen.

Vesa Kontiainen: Juva Rock City – Festarijärjestäjän taivas ja helvetti (Bazar)

Vesa Kontiaisen Juva Rock City on kattava katsaus suomalais-savolaiseen rock-historiaan eri vuosikymmeniltä. Kirjassa käydään kaunistelematta ja rehellisesti läpi legendaarisen Juvan kaarihallin railakkaat muistot, Puustockin vauhdikkaat vuodet, Hotelli Juvan timanttiset Tähti-illat sekä muita musatapahtumia Savon sydänmailla.

Juvan maaperään ovat jättäneet jälkensä kaikki Suomi-rockin jättiläiset. Ainutkertaisia ja ennen julkaisemattomia tarinoita täydentävät Kontiaisen arkistoista poimitut kuvat, lehtileikkeet ja julisteet. Ja kaiken kruunaa rock-henkinen mutta itseironinen kirjoitustyyli, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Marja Terttu Knapas, Markku Heikkilä, Timo Åvist: Suomalaiset pappilat (SKS)

Pappilat ovat olleet esikuvia suomalaisissa kyläyhteisössä. Niiden arkkitehtuuri, taloudenpito ja puutarhat ovat vaikuttaneet monella tapaa maaseudun kehitykseen ja elinolojen parantumiseen. Monella paikkakunnalla pappila on ollut hengellisen ja henkisen elämän keskus, jonka vaikutus on vanhojen pappissukujen keskinäisten sukulaissuhteiden välityksellä ulottunut paljon paikallisyhteisöä laajemmalle.

Suomalaiset pappilat esittelee edustavan kokoelman mielenkiintoisia pappiloita ja niiden asukkaita eri puolilla Suomea 1700-luvulta 1900-luvulle.

Laura Puolamäki: Vanhan Rauman portit (SKS)

Unescon maailmanperintökohteeksi valittu Vanha Rauma on pohjoismaiden laajin yhtenäinen puukaupunkialue. Tiiviisti rakennettuun kaupunkikuvaan kuuluvat olennaisena osana portit, jotka erottavat yksityiset pihat julkisista kaduista.

Rauman museon ensimmäinen johtaja Jalmari Karhula valokuvasi järjestelmällisesti Vanhan Rauman portteja 1930-luvulla. Tätä teosta varten Karhulan työtä on jatkanut historiallisten kaupunkinäkymien kuvaukseen erikoistunut valokuvaaja Jamie Haanpää.

Dekkariviikko 12.-18.6.2017

Dekkareita kirjoitetaan, ostetaan ja luetaan vuosittain mittava määrä. Siksi kirjakaupat huomioivat rikoskirjallisuuden menestystä viettämällä Dekkariviikkoa. Viikon aikana kirjakaupat tuovat myymälöissään esille kirjallisuudenlajin, joka on pysynyt lukijoiden suosiossa vuodesta toiseen, ja tuovat esille sekä kevään uutuuksia että jo pokkareiksi ehtineitä suosikkeja.

Dekkariviikko järjestetään nyt neljättä kertaa. Tänä vuonna dekkariviikkoa on tehty yhteistyössä Suomen Kustannusyhdistyksen ja Kirja-Suomi 2017 -hankkeen kanssa. Viikolle on tuotettu sähköinen Dekkariviikko-esite, josta löytyvät tammi-kesäkuussa 2017 ilmestyneet lähes sata uutuusdekkaria. Lisäksi järjestetään Ratkaise rikos kirjakaupassa -kilpailu. Kilpailukysymykset pohjautuvat uutuuskirjojen perustietoihin, ja se on ratkaistavissa vain kirjaan tutustumalla ja täyttämällä kilpailukuponki kirjakaupassa. Kilpailun palkintona on 500 euron matkalahjakortti.

Sankareita ja tulevaisuuden tekijöitä

Toukokuussa on aika muistaa sankareita ja tulevaisuuden tekijöitä: äitejä, valmistuvia, oman elämänsä – ja meidän muidenkin – sankareita. Sankareita on monenlaisia, tulevaisuuden tekijöitä niin ikään. Kuka olisi sinun sankarisi, kuka on rakentanut sinun tulevaisuuttasi? Millaista tulevaisuutta sinä haluat olla rakentamassa, millaisia rakennuseväitä antaa tulevaisuuden sankareille?

Kevään tietokirjoista löytyy sankaritarinoita ja tulevaisuuden rakentajia tämän päivän sankareille. Ohessa lukuvinkkejä tälle teemaviikolle. Jaa omasi somessa muidenkin iloksi!

Sankareita ja tulevaisuuden tekijöitä A4 (pdf) >

Sankareita ja tulevaisuuden tekijöitä -banneri (jpg) >

Sankareita ja tulevaisuuden tekijöitä -juliste (ppt) >

Laura Friman, Saara Aalto: No fear (WSOY)

Britannian X Factor -laulukilpailussa huikeaan suoritukseen yltänyt Saara Aalto oli viime vuoden puhutuimpia ja seuratuimpia suomalaisia. Saara Aalto. No Fear -kirjassa kerrotaan hänen tähänastinen tarinansa ja päästään laulajan kanssa X Factorin lavalle ja kulissien taakse. Lisäksi kirjassa kurkistetaan Saaran muusikon elämään, unelmiin ja arkeen hänen nykyisessä kotikaupungissaan Lontoossa.

Jenni Haukio: Katso pohjoista taivasta (Otava)

Runoutemme rakastetuimmat klassikot ja kiinnostavimmat uudet nimet Jenni Haukion kokoamassa antologiassa. Metsät, järvet, meren rannat, ankara luonto ja vuodenaikojen vaihtelu ovat suomalaisen runon keskeistä kuvastoa, mutta antologiassa nousevat esiin myös taistelun ja rauhan ajat sekä syvimmät inhimilliset tunteet rakkaudesta yksinäisyyteen.

Monet 1900-luvun alkupuolen naistaitelijat toimivat taidemaailman rajoilla saamatta suurempaa huomiota osakseen. Näiden taidehistorian ”outsidereiden” joukosta löytyy monia kiinnostavia ja omalaatuisia tekijöitä. Kirjassa tarkastellaan olosuhteita, joissa nämä naistaiteilijat toimivat: heidän suhdettaan opettajiin, opiskelutovereihin, taidekritiikkiin, suurten toiveiden Pariisiin, uusiin taideaatteisiin, sotaan ja jälleenrakennukseen, urbaaniin elämäntapaan, pakopaikkoihin kuten uskontoon, avioliittoon, perheen ja naisen asemaan.

Arno Kotro & Jenni Pääskysaari: Elämän A ja Ö (Otava)

Nuorelle sankarille elämän perusasiat aakkosjärjestyksessä.
Jenni Pääskysaari ja Arno Kotro pohtivat teksteissään muun muassa työtä, rakkautta, sukupuolirooleja, häpeää, empatiaa ja vapautta. Kirjoittajat tarttuvat kohdalleen osuviin kirjaimiin ja antavat palaa. Lukija pysähtyy miettimään esimerkiksi rohkeuden ja intohimon tärkeyttä, muiden kunnioittamista ja katkeruuden turhuutta. Elämän aakkoset on kirjoitettu viihdyttämään, kannustamaan ja rohkaisemaan.

Niina Timosaari: Edvard Westermarck – totuuden etsijä (Gaudeamus)

”Totuuden salaaminen on ainoa tieteen tuntema säädyttömyys”, kirjoitti suomalaisen sosiologian isäksikin kutsuttu Edvard Westermarck vuonna 1891. Hän on yksi tunnetuimmista ajattelijoistamme kautta aikojen. Westermarck oli aikansa moraalikapinallinen. Hän tarttui tutkimuksissaan kuohuttaviin aiheisiin ja puolusti useita sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja avioliittoon liittyviä lainuudistuksia. Edvard Westermarck – totuuden etsijä tuo esiin uusia, lähes kokonaan pimentoon jääneitä puolia hänen ajattelustaan.

Marilyn Marilyn (Tammi)

Joukko kotimaisen nykykirjallisuuden kärkitekijöitä intoutui kertomuksiin Marilynista. Maailman paras näyttelijä? Seksijumalatar? Syvästi surullinen nainen? Rietas huumeidenkäyttäjä? Pupu? Kuvajainen? Kuollut? Elossa? Kun kaksitoista kirjoittajaa ottaa aiheekseen historian tunnetuimman blondin, on lopputulos täynnä draamaa, komediaa, tragiikkaa ja villiä fantasiaa.

Anne Mattson: Tellervo Koivisto (Siltala)

Mattssonin teoksessa etsitään Tellervo Koiviston lähtökohtia, juuria ja kasvuprosessia. Kuinka hänestä tuli hän? Millaista reittiä hän kulki ennen kuin päätyi korkeimpaan asemaansa, valtakunnan ensimmäiseksi naiseksi vuosiksi 1982–1994? Millainen henkilö oli se, joka seisoi presidentin rinnalla kylmän sodan lopussa ja Kekkosen jälkeisinä vuosina, kun oli Koiviston vuoro hoitaa idänsuhteita?

Panu Rajala: Virvatuli – Eino Leinon elämä (WSOY)

Eino Leino (1878-1926) oli runoilija isolla R:llä. Hän oli kansakunnan boheemi, joka eli kiihkeän elämän aikana, jona Suomi kiehui niin poliittisesti kuin kulttuurisesti. Panu Rajala kertoo myyttiä ravistellen Eino Leinon elämästä: aatteiden hurmasta, rakkauden välkkeestä, taiteen palosta. Tutuksi tulevat niin Päivälehden piiri kuin taiteilijaravintolat, joissa Leino piti hovia Axel Gallenin, Jean Sibeliuksen ja muiden kanssa. Tutuksi tulee myös Leinon sisin, jota aatokset raastoivat eri suuntiin.

Vesa Siren: Suomalaiset kapellimestarit – Sibeliuksesta Saloseen, Kajanuksesta Franckiin (Otava)

Suomalaiset kapellimestarit ovat käsite, jota ihastellaan maailmanlaajuisesti ja jota Pohjoismaiden lehdet ihmettelivät jo 1910-luvulla. Vesa Sirén kertoo menestystarinan 1880-luvun Robert Kajanuksesta professori Leif Segerstamin nykyisiin oppilaisiin. Omat lukunsa saavat tunnetut maestrot Esa-Pekka Salosesta Mikko Franckiin

Silja Vuorikuru Aino Kallas – Maailman sydämessä (SKS)

Aino Kallas (1878-1956) on Suomen ja Viron yhteinen kirjailija, josta on muotoutunut hyvin erilainen kuva kummassakin maassa. Suomalaissyntyisen kirjailijan tie Virossa tunnustetuksi kirjailijaksi oli pitkä ja mutkikas, ja Suomessakin Kallas joutui taistelemaan paikastaan kotimaisten kirjailijoiden joukossa. Aino Kallaksesta on syntynyt vahva mielikuva kielletyn rakkauden kuvaajana, jonka elämän tunnetuin episodi oli rakkaussuhde runoilija Eino Leinoon.

Harrasta kirjaa!

Huhtikuussa harrastetaan! Lukemista, totta kai – mutta lukemisen kautta saa myös inspiraatiota, tietoa ja taitoja moneen muuhunkin harrastukseen.

Lukuviikkoa vietetään 17.–23.4.2017. Viikko haastaa kaikki kirjanystävät antamaan kirjavinkkejä. Vinkkauksen voi tehdä vaikkapa tulostettavan vinkkikortin avulla.

Vinkkejä voi jakaa vaikkapa Kirjan ja ruusun päiväksi, jota vietetään tänä vuonna  21- 23.4.2017. Tutustu Kirjan ja ruusun päivän sivustoon ja seuraa oman kirjakauppasi tapahtumatarjontaa.

Huhtikuussa ajankohtaistuvat myös puutarha-ja kesämökkiasiat sekä monenmoiset harrastukset. Kirjoista löytyy tuki, ilo ja apu vaikka mihin. Harrasta siis – kirjaa ja kirjan kanssa! Ohessa muutama lukuvinkki kevään harrastuksiin!

Harrasta kirjaa A4 (pdf) >

Harrasta kirjaa -banneri (jpg) >

Harrasta kirjaa -juliste (ppt) >

Lasse J. Laine: Suomen linnut - harrastajan opas (Otava)

Miten lintu pysyy ilmassa? Missä linnut nukkuvat? Kuinka korkealla linnut voivat lentää? Lintuharrastus vie mukaansa: kun oppii tunnistamaan linnut ulkonäöstä ja äänistä, tarjoavat lintujen ruokailu- ja pesimistavat, käyttäytyminen, muuton salaisuudet ja valokuvaaminen monipuolisia elämyksiä. Kokenut ja palkittu lintu-oppaiden tekijä Lasse J. Laine vie lukijan katsomaan maailmaa lintujen silmin.

Annika Hannus, Anna Nyman, Paula Toiviainen: Villiyrtit - hyvinvointia kotikulmilta (WSOY)

Silmät auki, katse penkkaan ja aistit aktiivisiksi! Villiruokaharrastus on elämäntapa, joka maustaa ja ravitsee kotikokkailua sekä hoivaa kehoa toiminnallisella liikunnalla ja mielenrauhalla – wildfulnessilla. Kirja opastaa tunnistamaan ja käyttämään yleisimpiä villivihanneksia ja villiyrttejä ja sisältää reseptejä.

Tina Råman, Ewa-Marie Rundqvist, Justine Lagache: Lantakirja - opas puutarhan maanalaiseen elämään (Metsäkustannus)

Lantakirja on kattava opas jokaiselle puutarhurille, joka haluaa ymmärtää kasviensa elämää juuria myöten. Se kertoo, mitä mullan pinnan alla tapahtuu kemiallisesti – ja mitä pitäisi tapahtua. Jollei tapahdu, lukijan on helppo lisätä oikeita aineita oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan tämän kirjan neuvoilla. Sillä luonnossa aineet kiertävät, ja jätteistä voi syntyä uuden kasvun voimaa.

Ilona Pietiläinen: Talossa ja taivasalla (Docendo)

Sisustusideoita taloon ja taivasalle!  Kesän odotus alkaa jo varhain keväällä ja jatkuu hurmaaviin syysiltoihin. Olohuoneeseen rakennettu ruukkupuutarha säteilee kilpaa kevätauringon kanssa. Keittiössä kattaus taiotaan kauniiksi hetkessä valmistuvilla lautasliinataitoksilla.  Asutpa sitten taajamassa tai kerrostalossa, kirjan ideat löytävät paikkansa.

Sanna Wikström: Unelmakarttakirja (Gummerus)

Unelmakarttakirja herättelee uskallusta omien unelmien äärelle, poistaa esteitä unelmien toteuttamisen tieltä sekä lisää luovuutta ja mielikuvitusta.  Tehtäväkirjan avulla jokainen voi luoda oman voimakirjan, joka vahvistaa nyt ja tulevaisuudessa.Kirja koostuu lyhyistä teksteistä sekä tyhjistä sivuista, joihin voi itse kirjoitella, leikkailla, liimailla, maalailla ja piirtää ohjeistuksen mukaan.

Olli Aulio: Suuri retkeilykirja (Gummerus)

Tässä kirjassa on kaikki retkeilystä! – Varusteet ja varusteiden teko – Maastossa liikkuminen – Leiriytyminen – Tulenteko – Ruoka – Kalastus – Köydet ja solmut – Jäljet ja jäljittäminen – Arviointi ja mittaus – Viestintä – Ensiapu ja pelastuspalvelu – Sää – Tähdet – Malmit ja mineraalit – Luonnon- ja eläinten suojelu – Retkeilijää koskeva lainsäädäntö. Tässä kirjassa on kymmeniä niksejä. Noin 3000 yksittäistä piirroskuvaa, jotka ovat kuvittaja Martti Arkon käsialaa.

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja (Tähtitieteellinen yhdistys Ursa)

Maailma on hämmästyttävä, monimuotoinen ja pitkälti selittämätön. Esko Valtaoja ei lannistu vähästä vaan heittää peliin tieteen. Tuloksena on käsikirja kaikesta.”Mitä teemme kaikella tiedolla? Parempaa maailmaa. Meille ei ole enää sijaa maailmassa, josta tulimme; tiedon portit ovat avautuneet eikä menneisyyteen ole paluuta. Mutta tieto on jäsenneltävä, siitä on koetettava löytää se olennaisin ydin, jonka varaan voi sitten omien halujensa, kykyjensä ja tarpeittensa mukaan rakentaa oman Kaiken käsikirjansa, oppaansa maailmaan. Tämä kirja on minun yritykseni tiivistää kaikki olennainen maailmasta ja ihmisestä, aineesta ja hengestä pariinsataan sivuun.”

Tari Haahtela, Kimmo Saarinen, Hannu Aarnio, Pekka Ojalainen: Suomen ja Euroopan päiväperhoset

Ehdoton käsikirja perhosten ja luonnon ystäville! Kuvitettu ja perusteellinen kenttäopas esittelee noin 600 päiväperhoslajia, 515 Euroopasta itäisiä osia myöten ja 85 Pohjois-Afrikan ja Välimeren Turkin alueelta. Yksityiskohtaiset tiedot annetaan 446 lajista: yleisluonnehdinta, levinneisyyskartta, elinympäristön esittely ja tunnistamisohjeet. Monissa kuvissa näkyy myös lajille ominainen elinympäristö, mikä auttaa tunnistamisessa ja vie lukijan Euroopan upeimmille luontopaikoille!

Yhteiskunta, politiikka ja talous kirjoissa

Maailmanpolitiikassa tapahtuu ja Suomessa lähestyvät kuntavaalit. Yhteiskunta muuttuu, arvot muuttuvat, tiedonvälitys muuttuu, mutta kirja pysyy! Muodosta oma mielipiteesi tietoon pohjautuen,  pysy ajan tasalla – lue kirja, jos toinenkin!

Kirja-Suomi 2017 -hankkeen kolmas teemaviikko 20.-26.3. keskittyy yhteiskuntaan, politiikkan ja talouteen. Ohessa lukuvinkkejä aihepiirin kirjoista. Lisää löydät kirjakaupasta ja kirjastostasi!

Yhteiskunta, politiikka ja talous kirjoissa (pdf) >

Yhteiskunta, politiikka ja talous kirjoissa -banneri (jpg) >

Yhteiskunta, politiikka ja talous kirjoissa -juliste (ppt) >

Aki Suokko, Rauli Partanen: Energian aika (WSOY)

Talouskasvu ja hyvinvoinnin lisääntyminen on johtunut energiantuotannon kasvusta, mutta ilmastonmuutoksen myötä emme voi jatkaa vanhoilla keinoilla. Miten tähän on tultu ja miten tästä jatketaan? Energian aika sukeltaa syvälle yhteiskunnan, energian ja talouden riippuvuussuhteiden vyyhtiin ja tarjoaa kiihkottomalla ja monitahoisella pohdinnallaan avaimet tähän kiperään aiheeseen.

Pekka Isotalous: Mediapoliitikko (Gaudeamus)

Mediapoliitikko käy käsiksi tuttujen suomalaispoliitikkojen viestintään. Se kertaa mediapelin säännöt ja tarkastelee median kasvanutta roolia sekä henkilökeskeisyyttä politiikassa. Teos auttaa myös kansalaista tunnistamaan aidot viestit epäaidoista. Vaalien alla repäisevät otsikot ja iskevät mainoslauseet voivat harhauttaa ja toisaalta tärkeät asiat jäädä huomiotta pelkän heikon esiintymisen vuoksi. Mediapolitiikassa kuulijan vastuu on suuri.

Tuomas Muraja: Faktat tiskiin! Suomalaisen faktantarkistuksen käsikirja (Tammi)

Tiedä, älä luule! Faktabaarin perustajaryhmä huolestui suomalaisesta julkisesta keskustelusta, jossa liian usein esitettiin tosiasioina kaikenlaisia puolitotuuksia ja virheellisiä väittämiä. Ryhmä päätti tehdä huhujen levittämisestä entistä vaikeampaa. Teo esittelee mm. kiinnostavimmat EU- ja eduskuntavaaliaiheiset sekä maahanmuuttoon liittyvät tarkistustapaukset, käsittelee faktantarkistuksen metodologiaa ja tarjoaa johdatuksen journalistiseen tiedonhakuun.

Martti Ahtisaari, Jaakko Iloniemi, Tapani Ruokanen: Miten tästä eteenpäin (Docendo)

Rauhannobelisti ja kriisien sovittelija, presidentti Martti Ahtisaari, kokenut diplomaatti ja suomalainen huippuvaikuttaja, ministeri Jaakko Iloniemi, palkittu journalisti ja teologi Tapani Ruokanen etsivät kirjassaan tulevaisuuden eväitä. Miten vastata uhkiin? Kuinka sovitella ristiriidat? Miten rakentaa uusi turvallisuus ja yhteistyö? Vieläkö pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on pelastettavissa, Suomessakin?

Jouni Tilli: Miten puhumme kun puhumme politiikkaa (Atena)

Mitä Suomen huippupoliitikot todella sanovat? Kenet pääministeri Juha Sipilä esittää syyllisenä talouden tilaan? Millaisia uhkakuvia ulkoministeri Timo Soini rakentaa Venäjästä? Pyrkiikö presidentti Niinistö esiintymään rauhantekijänä? Millaisilla sanoilla turvapaikanhakijoista puhutaan? Tarkkanäköinen ja terävästi kirjoitettu teos analysoi puheita pintaa syvemmältä. Mitä vallankäyttäjien puheet kertovat sata vuotta täyttävästä Suomesta?

Carl-Gustav Lindén: Nokian valtakunta - Raportti hulluilta vuosilta

Teos kaivautuu ”hullujen vuosien” ytimeen ja selvittää, miten koko Suomi viritettiin suuryhtiön taajuudelle taloudessa, politiikassa ja hallinnossa. Nokian ja eliitin intressit kohtasivat kulissien takana, ja poliitikot ohjasivat päätöksentekoaan Nokian eduksi. Keille vaalirahat menivät? Kuinka Nokia vaikutti suomalaiseen yhteiskuntaan? Mitä virheistä voidaan oppia?

Patrik Pehkonen: Orpotytöstä ministeriksi - Sinikka Mönkäreen tarina (Art House)

Suomen pitkäaikaisimman naisministerin elämäkerta piirtää kuvan hämmästyttävästä elämästä, sodanjälkeisen Suomen kasvun vuosista – ja viime vuosikymmenten poliittisista kommervenkeistä.

Anu Partanen: Pohjoinen teoria kaikesta

Millaisessa yhteiskunnassa on hyvä elää? Toimittaja Anu Partanen tarkastelee amerikkalaisen ja pohjoismaisen keskiluokan elämää ja nivoo yhteen omia kokemuksiaan, haastatteluja ja huolellista journalistista tutkimustyötä kertoakseen tarinan erilaisten yhteiskunnallisten ratkaisujen vaikutuksista tavallisten ihmisten arkeen ja vapauteen.

Koko Hubara: Ruskeat Tytöt

”Minä olen ihan koko ajan olemassa riippumatta rasismista ja valkoisuudesta.” Ruskeat Tytöt -esseekokoelma on ensimmäinen suomenkielinen kirja ruskealta tytöltä ruskeille tytöille. Se perustuu samannimiseen palkittuun blogiin ja käsittelee identiteettiä, kauneutta, hiphopia ja vanhemmuutta sukupuolen, etnisyyden ja luokan risteymästä käsin.

René Nyberg, Jaakko Iloniemi, Petri Hakkarainen

Kolmen arvostetun asiantuntijan kirjassa tarkastellaan Suomen asemaa murrosten keskellä. Kirja on tarkkanäköinen ja realistisen viileä kuvaus siitä, miten kylmän sodan jälkeinen optimismin aika jäi taakse ja uusnationaliset johtajat nousivat valtaan. Kirjoittajat piirtävät kuvaa Trumpin Amerikasta, Putinin Venäjästä ja Euroopasta, jonka rakentavana ja liberaaleja periaatteita kannattelevana johtohahmona toimii Saksan Angela Merkel. Miten tämä kaikki vaikuttaa Suomeen? Mitä ”hullusta vuodesta” 2016 seuraa?

Historian kirjoissa

Helmikuussa haetaan näkemystä nykypäivään historiasta.

Historiaan liittyvät kirjat ovat suomalaisten lukijoiden kestosuosikkeja. Vuosittain julkaistavista nimikkeistä merkittävä määrä on historiaa ja elämäkertoja. Kansalliskirjaston julkaisutilastojen mukaan aihepiiristä julkaistaan vuosittain yli 800 nimikettä. Tyypillinen lukija on 50—60-vuotias mies, mutta kirjastoissa aihepiiri kiinnostaa myös nuorempia. Esimerkiksi Turun Vaski-kirjastojen tilastojen mukaan historiaan ja sotaan liittyviä kirjoja 18-29 -vuotiaiden ikäluokassa lukevat erityisesti naiset.

Kirja-Suomi 2017 -hankkeen toinen teemaviikko 20.-26.2. keskittyy historiaan. Ohessa lukuvinkkejä aihepiirin kirjoista. Lisää löydät kirjakaupasta ja kirjastostasi!

Historian kirjoissa (pdf) >

Historian kirjoissa -banneri (jpg) >

Historian kirjoissa -juliste (ppt) >

Tuomas Hoppu: Sisällissodan naiskaartit – Suomalaisnaiset aseissa 1918 (Gummerus)

Suomen sisällissodassa arviolta 2600 naista tarttui aseisiin. Vain muutamat heistä taistelivat valkoisten puolella, ja varsinaiset naiskomppaniat syntyivät punakaartien yhteyteen. Kirja on kattavin naiskaarteista tehty teos. Sen lopussa on myös listaus noin kolmestakymmenestä sisällissodan naiskaartista.

Jukka Kekkonen: Kun aseet puhuvat – Poliittinen väkivalta Suomen ja Espanjan sisällissodissa (Art House)

Suomen ja Espanjan sisällissodissa yhteiskunnallinen järjestelmä romuttui ja poliittinen väkivalta laajentui puhdistuksiksi. Miksi juuri nämä sodat olivat niin verisiä, ja miksi rintamien ulkopuolisen väkivallan määrä nousi niissä ennennäkemättömiin mittoihin?

Maamme – Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria (SKS)

Marjo Kaartinen, Hannu Salmi, Marja Tuominen (toim.)

Satumaa vai Ryysyranta? Rintamamiestalo vai lähiö? Toivo vai katkeruus? Tango vai rock?
Maamme näyttää sanoin ja kuvin, millaista elämä itsenäisessä Suomessa on ollut. Ääneen pääsevät kaikenkirjava kansa ja aikalaislähteet, joiden avulla arkiset kokemukset ja kulttuuri-ilmiöt heräävät henkiin.

Maamme – Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria (SKS)

Marjo Kaartinen, Hannu Salmi, Marja Tuominen (toim.)

Satumaa vai Ryysyranta? Rintamamiestalo vai lähiö? Toivo vai katkeruus? Tango vai rock?
Maamme näyttää sanoin ja kuvin, millaista elämä itsenäisessä Suomessa on ollut. Ääneen pääsevät kaikenkirjava kansa ja aikalaislähteet, joiden avulla arkiset kokemukset ja kulttuuri-ilmiöt heräävät henkiin.

Pekka Matilainen: Muutoksen tekijät – Renessanssin synty ja perintö (Atena)

Mikä aiheutti renessanssin ja mitä siitä seurasi? Mikä antoi uudelle ajattelutavalle sysäyksen? Mistä syntyi tieteen kehitykseen johtanut ajatus maailman tutkimisesta? Miten antiikin kulttuuriperintö näkyy nykyaikana? Muutoksen tekijät maalaa kuvan eurooppalaisesta kulttuurista antiikista nykypäivään. Teos muistuttaa, että dialogi menneisyyden kanssa on avain tulevaisuuteen.

Mattsonin teos kartoittaa Tellervo Koiviston lähtökohtia, juuria ja kasvuprosessia. Kuinka hänestä tuli hän, millaista reittiä hän kulki ennen kuin päätyi valtakunnan ensimmäiseksi naiseksi vuosiksi 1982-1994? Millainen nainen seisoi presidentin rinnalla kylmän sodan lopussa ja Kekkosen jälkeisinä vuosina?

Muinaisuutemme jäljet – Suomen varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle (Gaudeamus)

Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen, Anna Wessman (toim.)

Keitä olivat Suomen alueen ensimmäiset asukkaat? Milloin he saapuivat ja mistä? Kuinka he elivät, mitä kieltä puhuivat? Teos on uusimpaan tutkimustietoon perustuva yleisesitys Suomen kaukaisimmista juurista. Ajallisesti se kattaa lähes 11 000 vuotta ensimmäisistä kiistattomista asutusjäänteistä Suomen keskiajan loppuun 1500-luvulle.

Sari Näre: Sota ja seksi (Tammi)

Toinen maailmansota oli seksuaaliseen vallankumoukseen verrattavissa oleva käännekohta suomalaisessa sukupuolikulttuurissa. Jatkuvasti muuttuneet olosuhteet ja ihmisten liikkuminen höllensivät seksuaalisuuden kontrollia, mikä mahdollisti heittäytymisen viettien sanelemiin kohtaamisiin ja seksuaalisiin kokeiluihin. Samalla sota altisti myös seksuaaliseen väkivaltaan.

Ira Vihreälehto: Tuntematon sotavanki – Venäläistä isoisääni etsimässä (Atena)

Historioitsija Ira Vihreälehto ryhtyi selvittämään suvun vaiettua tarinaa löytääkseen isoisänsä. Tuntematon sotavanki laajenee yhden suvun tarinasta kuvaukseksi jatkosodan poikkeusoloista ja vaikenemisen kulttuurista, kun haluttiin katsoa eteenpäin eikä taaksepäin. Samaan aikaan teos kertoo nykyihmisen juurista, jotka ulottuvat aiempien sukupolvien salaisuuksiin asti.

Pentti Virrankoski: Suomen historia (SKS)

Suomen historia kertoo maamme vaiheista yli 10000 vuoden ajalta. Tekijä luo kokonaiskuvan aiheestaan seuraten eri elämänalueiden kehitystä. Teos tuo esiin Suomen historian keskeiset piirteet niin politiikan, kulttuurin kuin taloudenkin alalta. Suurten linjojen ohella kirja valottaa myös arjen historiaa, elintapojen ja henkisen kulttuurin muutoksia sekä yksittäisen ihmisen kokemuksia.

Kimmo Rentola: Stalin ja Suomen kohtalo (Otava)

Suomi Stalinin liipaisimella. Miten Suomi pelastui kolmekertaa?Suomen kohtalo Stalinin päätöksenteon näkökulmasta. MiksiStalin ei jatkanut hyökkäystä 1940? Miksi diktaattori perääntyipyrkimyksistään 1944? Miksi 1948 jäi toteutumattoman vallankaappauksenvuodeksi? Keskiössä ajankohtainen kysymys Suomesta ja Venäjästä.

Kirjalla kuntoon!

Tammikuussa vietetään ensimmäistä valtakunnallista Kirjalla kuntoon! –viikkoa

Hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä kirjoja kirjoitetaan, ostetaan ja luetaan vuosittain mittava määrä. Kirja-ala  huomioi näiden kirjojen menestystä viettämällä ensimmäistä kertaa yhteistä valtakunnallista Kirjalla kuntoon! –hyvinvointiviikkoa 23.-29.1.2017.

Viikon aikana kirjojen avulla laitetaan kuntoon niin sielu ja suolisto kuin kaappi ja kukkarokin. Esiin nostetaan seuraavia aiheita: elämänhallinta, ravinto, ihmissuhteet, liikunta ja henkinen hyvinvointi. Kirjakaupat tuovat myymälöissään ja kustantajat kanavissaan esiin sekä kevään uutuuksia että vanhempia suosikkeja aihepiireistä.

– Hyvinvointi kiinnostaa lukijoita läpi vuoden, mutta erityisen paljon kysyntää aihepiirin kirjoille on juuri alkuvuodesta. Tammikuussa kirjakaupat ovat hyvinvointikeitaita, summaa Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Katriina Jaakkola.

Ohessa lukuvinkkejä aihepiirin kirjoista. Lisää löydät kirjakaupasta ja kirjastostasi.

Tulostettavat kirjalistat löydät alta pdf-muodossa:

Elämänhallinta (pdf) >

Ravinto (pdf) >

Henkinen hyvinvointi (pdf) >

Liikunta (pdf) >

Ihmissuhteet (pdf) >

Kirjalla kuntoon -banneri (jpg) >

Mira Ahjoniemi: Loistava järjestys

Mira Ahjoniemen Loistava järjestys auttaa lukijaa raivaamaan tilaa tärkeille asioille, ihmisille ja ajatuksille. Ahjoniemi käy läpi suomalaisten tutut pulmakohdat, joihin liittyy muun muassa eteinen, talvivaatteet, kierrätys ja perhe-elämän tavarahaasteet.

Kodinhoidon perinteet ruoditaan ja nostetaan esille käyttökelpoiset menetelmät, kun taas vanhat, stressiä kiihdyttävät tavat ja tavarat saavat kyytiä. Kirjassa on kuvia oikeista suomalaisista kodeista ja arjen ratkaisuista.

Mira Ahjoniemi (s. 1974) on Suomen suosituimpien kodinraivaukseen ja –järjestelyyn keskittyvien some-ryhmien ylläpitäjä.

Jenni Selosmaa: Kukkaron kuningatar

Kukkaron kuningatar on kaikille, jotka pelkäävät kurkistaa pankkitilinsä saldoa, lohdutusshoppailevat luottokortilla ja odottavat palkkapäivää kuin kuuta nousevaa. Kirja esittelee talouden treeniohjelman, jossa säästäminen vertautuu painonpudotukseen: tilin ylittäminen johtuu liiasta kulutuksesta, ja pikadieetit auttavat rahapulaan vain hetkellisesti. Kun kuluttaa vähemmän ja panostaa merkityksellisimpiin asioihin, säästöt karttuvat.

Jenni Selosmaa on personal financial trainer, kestävän talouden kehittäjä ja yrittäjä, joka on aiemmin toiminut rahoitusalalla muun muassa sijoitusanalyytikkona, konsulttina ja yksityispankkiirina.

Jenni Sarras: Tavarataidot

Tavarataidot-kirja kertoo, miksi meillä on liikaa tavaroita ja mitä asialle pitäisi tehdä. Kirja ohjeistaa oivaltavasti tavaratulvan torjumiseen, sopivan määrän hahmottamiseen ja ylläpitämiseen sekä liiasta luopumiseen. Kirjassa neuvotaan käytännönläheisesti, miten tavarapaljous selätetään: mistä tietää kuinka paljon on sopivasti, miten poistetuista tavaroista pääsee vastuullisesti eroon ja miten estää turhien tavaroiden kertyminen kotiinsa.

Jenni Sarras on viestinnän ammattilainen, joka pitää tolkusta ja tavallisesta arjesta. Hän on vuodesta 2012 kirjoittanut suosittua Arkijärki-blogia, jonka motto sopii hyvin tavarataitoihin: Elämä vaan on helpompaa, kun omaisuuteen ei huku ja tavarat löytyvät sieltä mistä pitääkin.

Ulla Prami: Joogaruoka

Kirjassa esitellään puhdistavia, rauhoittavia ja energisoivia ruoka- tai juomaohjeita, jotka on kerätty joogaopettajilta ympäri Suomea. Ruoat ovat kasvisruokia, ja ne on jaettu vegaanisiin, vegetaarisiin, munattomiin, maidottomiin, gluteiinittomiin ja raakaruokaan.

Nina Sarell: 50:50

50:50 on uusi painonhallinnan ajattelutapa, joka todella toimii. Sarell osoittaa kirjassaan, että laihtuminen ja hoikkana pysyminen vaatii vähemmän itsekuria kuin ikinä uskaltaisi edes kuvitella. Kirja antaa täsmälliset neuvot pysyvästi hoikempaan elämään sekä koko joukon herkullisia reseptejä.

Soili Soisalo ja Eeva Voutilainen: Ruokarytmi - Hyvän mielen ruokavalio

Tue sopivalla ruokarytmillä jaksamistasi ja aineenvaihduntaasi. Elintarviketieteiden lisensiaatti Eeva Voutilainen ja ruokatoimittaja Soili Soisalo tuovat uusimman tutkimustiedon ja herkulliset reseptit suomalaisten ruokapöytiin.

Sinikka Piippo: Elinvoimaa puista - Terveyttä mielelle ja keholle

Ainutlaatuinen tietokirja siitä, miten ja miksi puut parantavat fyysistä ja psyykkistä terveyttämme. Helsingin yliopiston kasvitieteen professori Sinikka Piippo tarjoaa kirjassaan viimeisimmän tutkimustiedon puiden terveyshyödyistä ruokana, rohtona ja lääkkeenä. Kirja kertoo myös metsän ja puiden terapeuttisesta vaikutuksesta ihmisen henkiseen hyvinvointiin.

Minna Marsh: Intohimo - sytytkö?

Intohimo syntyy, kun into ja himo, innokkuus ja vahva halu, kohtaavat. Se vaatii uskallusta olla rehellinen siitä, mikä on itselle tärkeää, mutta sen voi jokainen löytää.  Minna Marsh kutsuu kirjassaan tutkimaan omia intohimon mahdollisuuksia ja ohjaa käytännönläheisillä vinkeillä arjen ekstaasin, elämää muuttavan radikaalin intohimon ja seksuaalienergian pariin. Intohimo – sytytkö? tarkastelee myös mm. Mahatma Gandhin taistelua vahvan seksuaalisuutensa kanssa, Michael Schumacherin tuskaa julkisuudesta, Einsteinin tanssia realismin ja mielikuvituksen välillä sekä Tom of Finlandin elämää suljetun ja avoimen jännitteessä.

Minna Marsh on tehnyt mentaalivalmennusta kokopäiväisesti vuodesta 2007. Hän on valmentaa paljon urheilijoita ja tekee paljon yritysvalmennusta, jossa suosittuja aihepiirejä ovat oivaltava stressinhallinta, itsetunnon ja ammatillisen minäkuvan kehittäminen sekä muutosprosessien eri vaiheet.

Pekka Järvinen: Miten selvitä eläkepäivistä hengissä

Työelämään erikoistunut psykologi Pekka Järvinen on oman uransa loppusuoralla. Hän kutsuu lukijan kanssaan pohtimaan, miten mieli sopeutuu työvelvoitteista luopumiseen – ja ylipäätään vanhenemiseen. Hän myös pohtii, mitä eläköityminen tarkoittaa, kun elinikä pitenee ja varsinainen vanhuus siirtyy yhä kauemmaksi.
Järvisen tekstissä vuorottelevat taitavasti kevyet ja syvälliset asiat, huumori ja pohdiskelu. Ammentaen psykologiasta, biologiasta, historiasta ja kirjallisuudesta hän avaa lukijalle yllättäviä näkymiä uuteen elämänvaiheeseen ja rohkaisee tätä etsimään uutta tasapainoa itsensä kanssa.

Pekka Järvinen on vuonna 1953 syntynyt Pispalan poika. Hän on koulutukseltaan psykologian lisensiaatti ja erikoistunut työ- ja organisaatiopsykologiksi. Järvinen on myös teologian maisteri ja ryhmäpsykoanalyytikko. Hän on yli neljännesvuosisadan kouluttanut ja konsultoinut esimiehiä sekä kirjoittanut useita esimiestyötä käsitteleviä bestsellereitä, joita on myyty kymmeniä tuhansia.

Anu Kiiveri: Kaunis, terve ja hyvinvoiva

Hyvinvointiblogistina ja fitness-kilpailijana tutuksi tullut Anu Kiiveri esittelee kirjassaan parhaat keinot, joilla hän on pysynyt kauniina, terveenä ja hyvinvoivana. Yksi näistä metodeista on monipuolinen liikunta. Kirjassa Kiiveri antaa laajan kokemuksensa kautta parhaat vinkit tehokkaaseen treeniin.

Anu Marin: Aktivoi aineenvaihduntasi

Ravinto- ja voimaharjoitteluvalmentaja Anu Marin kertoo, mitä aineenvaihdunta on, mihin se vaikuttaa ja miten sen saa aktivoitua. Kirjan asiantuntevilla mutta helposti omaksuttavilla opeilla voi hallita painoa. Mukana on treeniohjelmat aloittelijalle ja kokeneelle harjoittelijalle sekä kotiin että salille.

Marja Putkisto: Body Up - Hyvä ryhti ja liikkumisen vapaus

Kehonhallinnan uranuurtajan Marja Putkiston uuden dynaamisen Body Up -ohjelman tavoitteena on pysäyttää suomalaisten ryhtieroosio. Kirjassa on selkeine ohjekuvineen n. 50 harjoitetta, jotka vaikuttavat kehon toimivuuteen ja herkkyyteen, kokonaisvaltaiseen tasapainoon ja liikkumisen estetiikkaan.

Pia Koponen: Lupa mokata - Improvisointi arjessa

Pia Koposen Lupa mokata – improvisointi arjessa (S&S) on opaskirja, joka auttaa lukijaa heittäytymään elämän eteen tuomiin tilanteisiin. Improvisoinnin ohjenuorista on mahdollista löytää työvälineitä, jotka auttavat suhtautumaan uudella tavalla elämän epävarmuuksiin ja epäonnistumisiin. Ne auttavat kehittämään aitoa itseluottamusta sekä keskeneräisyyden sietokykyä. Ihmisten kohtaamisista tulee improvisoiden toimivia, hyväksyviä ja rakentavia. Kirjassa on useita käytännön harjoituksia ja vinkkejä muun muassa työelämän vuorovaikutustilanteisiin. Pia Koponen on vuorovaikutus- ja asiakaspalvelukouluttaja, työhyvinvointivalmentaja ja esiintyjä.

Karla Nieminen: Olet hyvä tyyppi

Karla Niemisen Olet hyvä tyyppi (Otava) on käytännön opas, joka kertoo miten kehittää itsevarmuutta, parantaa keskustelutaitoja ja tutustua ihmisiin helpommin.  Jos olet ilman ystäviä tai työelämän verkostoja, tämä kirja voi muuttaa elämäsi. Jos olet tyytyväinen sosiaaliseen elämääsi ja innokas oppimaan, löydät varmasti kirjasta monta ihmissuhteitasi parantavaa oivallusta. Diplomi-insinööri Karla Nieminen on pitänyt ihmissuhdetaitokoulutuksia Jäänmurtajat-yrityksensä kautta vuodesta 2011.

Satu Kaski ja Vesa Nevalainen: Jo riittää - Irti kiusaamisesta ja kiusaajista

Satu Kasken ja Vesa Nevalaisen Jo riittää – Irti kiusaamisesta ja kiusaajista (Kirjapaja) käsittelee kiusaamista ilmiönä ja kertoo, miten kiusaamiseen pitäisi puuttua ja kuinka se saadaan loppumaan. Kiusaamista on ollut aina ja sitä on aina liikaa – ryhmän ulkopuolelle jättämistä, vähättelyä, asiatonta arvostelua, mollaamista. Kaikki tämä on arkipäivää, nykyään myös netissä ja sosiaalisessa mediassa. Pahimmillaan kiusaaminen johtaa syrjäytymiseen, mielenterveysongelmiin ja jopa itsemurhaan.  Satu Kaski on helsinkiläinen psykologian tohtori, työ- ja organisaatiopsykologi sekä psykoterapeutti. Vesa Nevalainen on helsinkiläinen psykologi, psykoterapeutti ja Helsingin kaupungin oppilashuollon päällikkö.